Elias Lönnrot keksi vuonna 1863 sanan elintarve. Nimi ilmaisi hyvin sen ajan ruokamaailmaa. Lähes kaikki maataloissa tuotetut ja kaupoissa myydyt syötävät tarvittiin elämän ylläpitoon.
Sana muuttui viime vuosisadan alussa elintarvikkeeksi. Tuolloin se kuvasi merkitystään edelleen hyvin.
Nyt ajat ovat toiset. Tämän päivän ruokakaupassa myydään paljon syötäviä, joita ei tarvita elämiseen. Siitä huolimatta elintarvikeasetus niputtaa kaiken mahdollisen: ”Tässä asetuksessa ’elintarvikkeella’ tarkoitetaan mitä tahansa ainetta tai tuotetta, myös jalostettua, osittain jalostettua tai jalostamatonta tuotetta, joka on tarkoitettu tai jonka voidaan kohtuudella olettaa tulevan ihmisten nautittavaksi.”
Elintarvikkeiksi nimitetään sellaisia syötäviä ja juotavia, jotka eivät ole ruokaa, eivät siis kelpaa päivän aterioiksi eivätkä välipaloiksi. Suklaa, makeiset, keksit, perunalastut, juustopallot, sokerijuomat, olut jne.
Syötäville ei-elintarvikkeille pitäisi luoda oma ilmaisunsa. Ne ovat turhia, olkoon siis elinturhakkeita.
Mutta tarkemmin ajatellen ne eivät ole pelkästään turhia, vaan haitallisia. Ne lisäävät maapallon yleisintä sairautta, kalorisairautta eli ylipainoa. Lihavuuden aiheuttamien sairauksien lista on järkyttävän pitkä. Lisäksi ei-elintarvikkeiden sisältämä sokerilasti pilaa hampaat ja lisää sydäninfarkteja. Ei-elintarvikkeiden aiheuttamiin sairauksiin maapallolla kuolee vuosittain miljoonia ihmistä.
Pitäisikö noita ei-elintarvikkeita kutsua kuolintarvikkeiksi? Ei, ei sentään! Eivät ne mitään myrkkyä ole. Ei-elintarvikkeita voimme silloin tällöin nautiskella, vaikkeivat ne ruuaksi kelpaakaan.
Miltä kuulostaa elinhaitake? Sen nimisiä olisivat sokeria ja rasvaa sisältävät hyvin kaloripitoiset naposteltavat ja sokeripitoiset juomat, joista oikeasti on haittaa. Nimi jättäisi iloksemme ne elinturhakkeet, jotka eivät uhkaa terveyttä. Etunenässä kahvi, suomalaisten herkkujuoma, jonka ei tiedetä aiheuttavan sairauksia, miltei päinvastoin.
Jään odottamaan aikaa, jolloin kielitoimisto valitsee elinhaitakkeen kuukauden sanaksi.
Ruokakaupoissa myydään myös tuotteita, joita hyvällä syyllä voidaan nimittää kuolintarvikkeiksi. Ne on piilotettu katseelta suojaan, ja ostaja saa niitä ainoastaan mutisemalla kassalla mystisen koodinumeron. Yhteiskunta suojaa tehokkaasti kansalaisia kuolintarvikkeilta.
Elinhaitakkeisiin voitaisiin soveltaa samaa ideaa kuin tupakan myyntiin, muttta sopivasti lievennettynä. Ehkä tulevaisuuden ruokakaupoissa elintarvikkeet ja elinhaitakkeet erotetaan toisistaan. Kaupassa on erillinen alue, jonne siirtyessään asiakas näkee kyltin: ”Täällä myydään elinhaitakkeita”.
Idea kuulostaa tietysti aivan älyttömältä. Yhtä mahdottomalta kuin runsas puoli vuosisataa sitten ajatus siitä, että tupakointia pitäisi rajoittaa. Ja aivan outoa on ajatella, että vielä niin myöhään kuin kymmenen vuotta sitten ravintoloissa sai tupakoida.
Kiitän professori Kaisa Häkkistä elintarvike-sanan alkuperän selvittämisestä
